Mun kavereita

Lupasin tuolla aiemmin kertoa vähän lisää mun kamuista.

Ekaks on pakko mainita mun veli, Emir. Mä oon tuntenu sen aina. Ja sen isoveljen Vikin melkeen yhtä kauan. Emppu on mun ihan oikee velipoika, ja me ollaan aina ihan samalla aaltopituudella. Emppu ymmärtää mua puolesta hännän heilautuksesta. Ja se on ainoo, joka jaksaa leikkiä non-stoppina tuntikausia... kilpajuoksua, painia, ärinää, kepin vetoo, painia, juoksua... loputtomiin. ja hammasmiekkailua...
On sen isovelikin ihan ok. Luulee vaa olevansa iso ja vahva. Se oli tosi kiva silloin ku mä olin viel semmone vaahtosammuttimen kokonen, mut nyt se aina nälvii mua ku nähdään. Tosin se kyl nälvii Emirillekin, joten se on varmaa siinä iässä.

Sit mul on paljo muitakii collie-merkkisiä kavereita. Heiskasesta mä jo kerroin. Tossa se muuten nyt taas makaa mutsin vieressä sohvalla.

Melkeen naapurissa asuu Leevi. Se on melkeen yhtä rasavilli ku mä pienenä. Sano äiti. Leevi on tosi kiva, mut en oo vähään aikaan nähny sitä ees ohimennen, et mä en tiä onks se viel semmonen pikku-ukko. Onhan se voinu kasvaakki.

Ja Moona, yks mun tyttöystävistä. Niitä mul muuten on monta. Vaikka en asialla mitenkään leuhki... Moona on kans blue merle -tyty, mun eka tyttökamu. Se ei kyl kauheesti tykkää musta. Aina irvistelee, ja ärisee... vaikka sil on kyl tosi pitkät piuhat. Ku mä tänään kerron sille vitsin, ni huomenna se heiluttaa häntää. Jos heiluttaa, sil on meinaa aika vakavamielinen asenne elämään. Se ei oo nääs mikää ilotyttö.

Jatkuu joskus ku mää saan jonku intsipraation...