torstai 26. helmikuuta 2009

Heidi lähti kotiin


Me käytiin äipän kaa viemässä Heiskanen kotiin. Ensin mä aattelin, et jee, kivaa, nyt mä saan mun lelut takas. Mut ei tää ookkaa yhtää kivaa, kun kukaan ei jahtaa mua, kun mä otan jonkun lelun. Oikeestaan mul on kyl jo ikävä Heidiä, mut mutsi lupas, et Heidi tulee ihan pian takas.

Mut sitä ennen me mennään semmoseen paikkan kun Himos. Ja mulle tulee sinne kans kavereita. Moona collie ja Mimosa sheltti. Äiskä haluu mennä lasketteleen ja hiihtään ja luisteleen, ja musta on ihan vaan kiva nähä vähän muailimaa. Tosin oon mä ennenki matkustellu. Oon käyny Vorssassa pari kertaa. Vorssassa on vaan se vika et siel on kauhee korkeita taloja, ja kauheen liukkaita lattioita ja ihmeellisiä koppeja, jotka liikkuu ylös ja alas, ja mutsi sanoo niitä hissiks. Niistä mä en kyl tykkää, mut toi Tammela on ihan kiva paikka. Sielläkin mä oon ollu, ku äitillä on siäl mökki. Olin viime kesänä uimassaki kerran.

Mut nyt mun on mentävä pakkaan, ku täytyy pitää huoli, et mun KAIKKI lelut tulee mukaan ja mun RUUAT ja kaikki kipot ja herkut ja kupit. Kauhee homma.

perjantai 20. helmikuuta 2009

... ja tässä kaunis valokuva Pyryn päästä


Kuinka saadaan otettua upea valokuva koirasta

Mutsikin haluu päästä kirjottaan välillä....

Monet koiranomistajat ovat varmaankin pitemmän aikaa miettineet, kuinka saada onnistunut valokuva koirasta. Tässä ne tarpeelliset ja erittäin luotettavat neuvot nyt tulevat:
- Otetaan koira
- Otetaan kamera, sellainen kunnollinen digi-kamera, jossa aika siitä hetkestä kun painaa laukaisinta siihen hetkeen, kun kamera ottaa sen kuvan on lähempänä minuuttia kuin sekuntia
- Tarvitaan myös kaunis ilma ja ympäristö, esimerkiksi ilta-auringon valossa kylpevä metsä
- Lopuksi roppakaupalla kärsivällisyyttä, jota multa löytyy yllinkyllin (Tämän varmaankin allekirjoittavat kaikki jotka mut tuntevat:)


Sitten vaan lähdetään sinne metsään valokuvaamaan. Kävellään iloisesti hyräillen pitkin metsäpolkuja tyytyväisesti hymyillen kamera laukaisuvalmiina kädessä. Kävellään ja kävellään, näpsitään niitä kuvia, ja taas uusia kuvia ja vielä lisää kuvia. Poskilihaksia alkaa särkeä, koska hymy alkaa pikkuhiljaa muuttua jäykäksi ja väkinäiseksi.

Lopulta kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, paikka on upea, laskevat auringon valo siivilöityy upeasti puitten lehvien välistä, auringon säteet tulevat juuri oikeasta suunnasta, koira katsoo kaukaisuuteen aivan mielettömän upean näköisenä. Laukaiset kameran......

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Paska juttu


Olin eilen illalla koirapuistossa Talissa. Heidi ja mutsikin oli, ja velipoika porukoineen. Mul oli koko ajan semmonen "looking for trouble" -olo, mulla meni tosi lujaa, mä pörhelsin ja pörisin vähän joka nurkassa, ja yritin ihan tosissani saada jotain juttua aikaseks trikki nahkan, Lotan kans.

Emir onnistui järkkään pienen nahinan poikasen yhen toisen Pyryn kans, ja sen toisen Pyryn mutsi nosti Empun melkeen ilmaan niskakarvoista.

Ja mua erityisesti ärsytti, ku jätkät kävi hääräämässä Heiskasen ympärillä. Mä en loppupeleissä ihan kuitenkaan luota Heidin taitoihin karkottaa EI TOIVOTUT = KAIKKI MUUT KU MÄ !!!

kundit matkoihinsa. Aina ku joku tyyppi kiehnäs siin Heidin kainalossa 3 sekkaa pitempään, mä kävin tekemässä siitä lopun.


Mut sit ku tultiin kotiin ja saatiin iltapöperöt, niin mua alkoi joteksi kipristeleen masusta.

Mun mutsi on tosi huono hiffaan näitä "paska tulee just"-signaaleja, joita mä lähetän.

Eli ei tapahu mitään... mutsi makaa puoli tokkurassa olkkarin sohvalla ja kattoo jotain CSI:ta, komentaa vaan mua, et mee maate, tuutuaika... (siis lepertelee ku jolleki vauvalle).

Lopulta ku oltiin jo yöunilla, matte kysy et onks sulla ihan oikeesti hätä ???? Mähypin riemuissani yläpystyä, et se lopultakin tajus. Mentiin ulos koko porukka. Heidi pissas, ja mä käkin kakka-asennossa ja odotin. Pumppasin hännällä, ja tepastelin takajaloilla... mahaa kipristeli, mut ei, mitään ei tullu. Sit mä sain semmosen kakkahepulin, juoksin pitkin poikin ympyrää kauheeta vauhtia, mut ei irronnu silti. No, mutsi raahas takas sisälle nukkuun ku sen tuli kylmä. Tunnin päästä uus yritys - ei mitään !!! Ja sisällä mä vaan kävelen ja kävelen... Äippä oli sit jo niin väsy, et se raahautu sohvalle, laitto telkan päälle ja rupes muka kattoon sieltä jotain. Hetken päästä se nukku siel sohvalla Heiskasen kans ku härskit sillit - ja silloin se tuli, ihana, helpottava herra Kakka keittiön matolle jääkaapin eteen. Sit mäki pääsin nukkuun.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Mun kavereita


Lupasin tuolla aiemmin kertoa vähän lisää mun kamuista.

Ekaks on pakko mainita mun veli, Emir. Mä oon tuntenu sen aina. Ja sen isoveljen Vikin melkeen yhtä kauan. Emppu on mun ihan oikee velipoika, ja me ollaan aina ihan samalla aaltopituudella. Emppu ymmärtää mua puolesta hännän heilautuksesta. Ja se on ainoo, joka jaksaa leikkiä non-stoppina tuntikausia... kilpajuoksua, painia, ärinää, kepin vetoo, painia, juoksua... loputtomiin. ja hammasmiekkailua...
On sen isovelikin ihan ok. Luulee vaa olevansa iso ja vahva. Se oli tosi kiva silloin ku mä olin viel semmone vaahtosammuttimen kokonen, mut nyt se aina nälvii mua ku nähdään. Tosin se kyl nälvii Emirillekin, joten se on varmaa siinä iässä.

Sit mul on paljo muitakii collie-merkkisiä kavereita. Heiskasesta mä jo kerroin. Tossa se muuten nyt taas makaa mutsin vieressä sohvalla.

Melkeen naapurissa asuu Leevi. Se on melkeen yhtä rasavilli ku mä pienenä. Sano äiti. Leevi on tosi kiva, mut en oo vähään aikaan nähny sitä ees ohimennen, et mä en tiä onks se viel semmonen pikku-ukko. Onhan se voinu kasvaakki.

Ja Moona, yks mun tyttöystävistä. Niitä mul muuten on monta. Vaikka en asialla mitenkään leuhki... Moona on kans blue merle -tyty, mun eka tyttökamu. Se ei kyl kauheesti tykkää musta. Aina irvistelee, ja ärisee... vaikka sil on kyl tosi pitkät piuhat. Ku mä tänään kerron sille vitsin, ni huomenna se heiluttaa häntää. Jos heiluttaa, sil on meinaa aika vakavamielinen asenne elämään. Se ei oo nääs mikää ilotyttö.

Jatkuu joskus ku mää saan jonku intsipraation...

Heiskanen hoidossa


Rouva Heiskanen tuli hoitoon. Heiskaska on soopelinvärinen collie -rouva, ja se osaa muuten olla tosi tiukka gimma. Mä oon jo saanut maistaa Heiskasen harvoja hampaita, se on jossain tappelussa menettäny jonku etuhampaan.

Se on sen Maarit -tädin koira sieltä Sipoosta, ja se on oikeesti Heidi, mut mun mielestä se on enempi Heiskanen. Vaikka se on pieni ja sievä; ainakin mutsi on sitä mieltä, se mimmi osaa kyl pitää puolensa.

Arvatkaa vaan kenen leluja mä oon kaikki nää kuukaudet säilöny mun lelulaatikossa? Juu, ihan oikeen, ne on ton Heiskasen ! Mä luulin, et mun ois ees se loppuun revitty frisbee, jossa ei enää oo jäljellä ku se köysi, keskikangas on syöty ja oksennettu. mut ei, SEKIN ON HEISKASEN !!!


Arvatkaa vaan onko musta tullu himosyömäri. Mä syön nopeemmin ku Hooveri imasee. On meinaa pakko. Siis jos meinaa pysyä leivän syrjässä kii. Nyt mä syön 3 desiä samassa ajassa ku Heidi yhen ! Tehkää jätkät perässä. Ja jos meinaa metsässä saada Frolicia tai Tassu-keksiä, kannattaa juosta ihan sairaan nopeesti, ku mutsi kutsuu.


Eilen oli mun broidi kyläs, se Emir - Puuhapete, ja sen iso broidi ja faija. Heiskanen oli sitä mieltä, et sen täytyy vähän kouluttaa Emppua, ja niin se tekiki. Emppu meinaa sai kyytiä. Kai se oli paljon sitäki, kun mä olin kertonu Heiskaselle, et Viki, se Emirin veli käy aina kun nähään tukistamassa mua, ja haukkumassa Emirin hulttioveljeks.

Et siis toi Heidi piti vaan niinku mun puolia. Mä luulen, et se tykkää musta. Mutsin mielestä Heiskanen vois vaik asuu meillä, kun äiskä tykkää, ku Heidi kiipee sen kainaloon nukkuun ja kattoon telkkaa. Mul on vähä miehekkäämpi tyyli, paitsi kyl täytyy koirien oikeesti myöntää, et vähän välillä iskee mustanaamio, ja sit mä leikin vähän aikaa mamman pikku mussukkaa.

Mut mäkin kyl tykkäisin, Heidi leikkii mun kans, varsinkin metsässä me juostaa kilpaa kaikkien lentävien keppien perässä ja revitään samaa keppiä.


Mun mutsi



On yleensä ihan ok. Se on sellainen ruokinta - ja namiautomaatti, mut sitä pitää vaan osata käyttää. Väärinkäytettäessä siitä lähtee kauheesti ääntä, ja se osaa olla tooosi kiukkunen, mut mä alan pikkuhiljaa oppiin ihmisen käsittelyn salat. Kun joku viksu koira tajuis julkasta sellasen manuaalin, jossa tuoreet ihmisenomistajat opetettas ymmärtään niitä ihmisii.




Äiti järkkää mulle aika paljon kaikkee kivaa tekemistä. Me käydään tottiskentällä, missä mä treenaan hiki niskassa tota mammaa (se on muuten sivumennen sanoen varsinainen luupää), ja (ai kun mua naurattaa) se kun luulee, että se reenaa mua. Istu maahan sivulle seuraa, se höpöttää, ja mä painan oikeeta nappia ja saan lihapullaa ! Me on myös pari kertaa harjoiteltu jälkeä (aika tylsää) ja hakua (toosi kivaa). Lisäksi lenkkeilen hirrrrveesti metsässä ja aikas usein kamujen, eli siis ihan oikeitten karvasten koirien kanssa. Ja mä kans koirapuistoilen.

My name is Pyry...



Olen pitkäkarvainen ja pitkäkuonoinen Collie -poika Pyry ja asun Järvenpäässä mutsin kanssa. Ainakin se väittää olevansa mun mutsi, vaikka kauheesti epäilen... Se kulkeekin kummallisesti takajaloilla ja kaatuilee jyrkissä mäissä. Eikä ees juokse kauheen lujaa, ja turkki on tosi onneton.


Oikeesti yks Maarit -täti antoi mulle sellaisen hienon nimen kun "Black Sara's Everyday Winner", mutta ei mua kukaan sillä nimellä oikeesti kutsu. Mä oon Pyry vaan, tai sit äiti joskus sanoo mua Teppo Töppötassuks, ja kultsutytöt Milla ja Helmi kutsuu mua Jesse Jamekseksi.


Mä synnyin kai 29.9.2007 jossain Sipoon korvessa. Niistä ajoista en paljon muista, paitti velipojan Emirin, siis taas silleen virallisesti "Black Sara's Emir of Hope" tai Puuhapete, ku se on kauhee puuhaan kaikenlaista. Ja mun siskon Elisabetin ja sen söpön pikkuisen veljen, josta tuli Huugo. Niin ja Fantan ja pari muutakin kaveria. Muistan mä sen Maaritinki.


Pimeenä marraskuisena iltana mut riistettiin mun kasvuympäristöstä, ja ajelutettiin häkissä autolla johonkin pimeeseen paikkaan, jonka mä joskus myöhemmin tajusin Järvenpää -nimiseksi kaupungiksi. Ihan nasta mesta se oli. Revin parit yöpuvun lahkeet ja sohvan helmaa ja pissailin sinne tänne... niin kului ne ekat kuukaudet.


Mut näitä mun elämän isoja käännekohtia ja kaikkia mun kamuja mä pohdin sitten myöhemmin. Nyt tarttis saada jotenkin ton eukon huomio tänne, jotta se tajuis, et mun ja Heiskasen ruokakupit on ollu tos tiskipöydällä ainaskin iäisyyden. NÄLKÄÄÄÄÄÄ !!!