Että väsyttää! Mutta hauskaa oli, mä laskin jopa melkein pulkalla. Oikeestaan äiti tai Hanna-täti laski pulkalla, mä ja Moona juostiin rinnalla, ja sit kun pulkkaa vedettiin ylös, mä hyppäsin pulkan kyytiin. Välillä mä raavin pulkan pohjaa ja purin sitä.
Mut ihan alkuun, ennen kun mä nukahdan.... Me päästiin sinne Himokselle perjantaina joskus päivällä. Ekaks käytiin tsekkaamassa kulmat, ja kattomassa missä on ne laskettelurinteet ja vuokraamot ja lipunmyyntipaikat. Siel oli hirvee hälinä, laskettelijoita suhahti oikeelta ja vasemmalta, ja sit oli semmosii mönkkäreitä ja lumikelkkoja. Löydettiin me sit lopuks sellanen kiva metsälenkkikin, et päästiin likkojen kaa irrotteleen ja juokseen kilpaa. Vitsit, mut Mimosa on nopee. vaikka sillä on niin lyhkäset jalat. Ja Moona hiffas vasta lauantaina, et ollaan reissussa.
Ihmiset, eli mutsi, Hanna-täti ja Tiia ja Rasmus lähti lasketteleen koko illaks.
Lauantaina käytiin parikin kertaa riehumassa maisemissa, ja täysillä yritettiin saada naapurissa asuneet nuoret kundit hereille. Ne rällästi melkeen aamuun, ja meidän piti yöllä vähä haukkua niitä, kun niistä lähti outoja ääniä. Mutsi löysi hienon lenkkimaaston, semmosen ison pellon, jossa jotku oli ajellu lumikelkalla, ja tehny hienot kävelyurat. Me oltiin varmaa yli tunti siel kävelemäs, ja sit käytiin taas katsomassa niit laskettelijoita. Ja taas ne ihmiset oli järkänny jotain omaa ohjelmaa siks aikaa, ku meidän koirien piti saada komeusunet.
Illalla ne kaikki ihmiset, pienet ja isot, oli kyllä ihan zombeja. Mä yritin potkia niitä liikkeelle ja kannoin niille palloo ja kissaa ja narua ja vaikka mitä... ja äiti rikko viinilasin !!!! Mut ne vaan makas sohvilla ja imuroi lasinsirpaleita. Ne pienet ihmiset jakso paljon paremmin noita leikkijuttuja. Ne heitii palloo ja kisua... Mut sit Moona rupes aina äksyileen ku mulla alko meneen lujaa.
Sunnuntaina vielä ehittiin pitkälle lenkille ja pulkkamäkeen, ja mä keksin hauskan leikin. Mä en suostunut meneen mökkiin sisälle. Mä olisin vaan halunnu jatkaa pulkkailua, ku se oli ihan hirrrrrmu kivaa. Äippä yritti lelulla houkutella, mut mä vaan lällättelin sille. Sit se kokeili nameja ja hähhää, mä olin niin nopee, et nappasin namin ja juoksin sinne pellolle takas ottaan hepulit. Mamman likat oli menny kiltisti sisään mut mä en halunnu. Mut hitsin hitsit, kaikki hauskuus loppuu aikanaan, menin hakeen toista satsia lihapullaa, mut jostain syystä mulla alko oleen vähä veto pois, ja mä kävin vähä hitaalla, ni mutsi nappas niskakarvoista kii. Yäks !
Mä alan nyt koisaan ja lataan akkuja. See juu leitör allikeitor, aftör vail krokodail...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti